Siilihavaintoja

Hyvää vuotta 2011 vain kaikille blogini seuraajille. Minulla jäi syksypuolella siilikuvia lataamatta tänne, joten tässä pieni piristysruiske tammikuulle.

Elokuu 2010

Blondi osoittautui valtavan tottuneeksi ihmisiin - ja tässä on siitä todiste. Pullukkaa saattoi silitellä ilman että se edes säpsähti. Jos se sattui olemaan paikalla kun vein siileille ruokaa, se ei mennyt pensaikon suojiin odottamaan vaan istahti kenkäni viereen odottamaan että laitoin ruoan lautaselle. Aikamoinen.

Elokuinen video pikkusiilistä.

Syys-lokakuu

Joku lapsosista. Pikkusiilit menevät niin helposti keskenään sekaisin.

Tämä alin kuva esittää Herra Villavaa, joka aiheutti meillä hieman dramatiikkaa. Myönnän että se oli täysin omaa tyhmää huolimattomuuttani, että arvon herra piiloutui pikku koloseen lautojen ja eristysvillan väliin, josta ei enää itse päässytkään pois. Kaikeksi onneksi Villava kuitenkin löytyi ja saatiin pelastettua mokomasta kuolemanloukusta. Minua se katsoi hiukan siihen malliin että kuvittelitkos nyt olleesi sitten fiksukin, mokomakin tampio, ja tuhautti nenäänsä. Yksityiskohtia kertomatta voin kuitenkin sanoa että Herra Villava opetti minulle jotain tärkeää siileistä kantapään kautta. Ja nimensähän Villava sai eristysvillasta, jossa se lymysi… Huolissani Villavan kunnosta seikkailunsa jälkeen pidin sitä varmuuden vuoksi tarkkailussa jonkin aikaa, mutta loppu hyvin, kaikki hyvin. Villavaa taisi ihmisenhaju häiritä, sillä kun se pääsi lyhyen vankeutensa jälkeen vapauteen seurasi pihatuijan havujen maistelua ja vaahdottamista. Ei se kuitenkaan tainnut minulle kovasti suuttua, sillä samana iltana se istui jo kuudelta pyykkitelineen alla takapuoli tantereessa ja odotti ruokaa.

Siinä olivat vuoden 2010 siilit. Toivokaamme mahdollisimman monen selviytyvän talvesta. Mukavaa kevään ja siilien odotusta kaikille.

Olen taas tarkkaillut pihani siilejä enemmän. Tapanani on viedä siilien ruoka ulos noin kello seitsemän illalla, sillä tähän aikaan siellä usein jo joku odottelee. Tähän aikaan paikalle ovat viime aikoina useimmin osuneet kaksi hieman pienikokoisempaa naarasta, sekä vaaleampi naaras, joka on aikamoinen möhkäle, ja jonka olen yksinkertaisesti ristinyt Blondiksi. Blondin toinen korva on hiukan repaleinen mahdollisesti kirppujen takia, mutta tuhdista kunnosta päätellen se pärjää kyllä oikein hyvin. Siinä taitaa olla vähän ahneen vikaa, sillä kupeilta ei lähdetä kauas vaikka maha olisi jo ihan täynnä.

Vasemmalla Blondi, oikealla toinen pienemmistä naaraista.

Kuten näkyy, neiti on varsin muhkea.

Siileillä koko on yleensä valttia, joten tämäkin pienempi neiti tuhisteli äkeänä kauempana kun Blondi mussutti.

Video arvon neideistä.

Tämä kuva on eilisillalta. Siileillä on hyvä hajuaisti, ja on hauskaa katsoa kun kuono kohotetaan tuuleen tutkimaan hajuja.

Nämä kaksi hiukan varoivat toisiaan, mutta koska niiden kokoero ei ole suurensuuri ja ruokaakin oli riittävästi molemmille, ei suurempaa kyräilyä syntynyt.

Ensin syödään yksin…

…ja sitten yhdessä.

Kävin ulkona vielä yhdentoista jälkeen illalla ja vein kuppeihin lisää ruokaa, sillä pensaikossa rapisi edelleen ja yllätin yhden siilin polultaan keskeltä pihaa. Siellä hämärässä törmäsin kesän ensimmäiseen siilinpoikaseeni, joka hääräili ruokakuppien luona isomman siilin kanssa etsimässä jäljelle jääneitä raksuja. Sen piikitkin olivat vielä pehmeähköt, mutta kyseessä oli selkeästi jo emosta vieroitettu siili. Tyttö sai nimen Kaneli. Toivottavasti neidistä kasvaa iso ja pitkäikäinen siili.

Tämä blogi onkin ollut päivittämättä taas pitkän aikaa. Siilejä olen kuitenkin ruokkinut säännöllisesti ja tällä hetkellä syömässä käy ainakin kolme siiliä joka ilta. Ehkäpä kohta näkyisi jo pikkusiilejäkin. Poikaset syntyvät yleensä juhannuksen tienoilla, joskin itsenäistyttyään ne lähtevät myös liikkeelle vanhempia siilejä myöhemmin vasta hämärän laskeuduttua. Näin kovilla helteillä siilitkin tarvitsevat vettä, joten jos sinulla joka tätä luet on siihen mahdollisuus, laita iltaisin pihalle puhdasta vettä tarjolle.

Tämä neiti muistuttaa kovasti Hapsua viime vuodelta.

Samalta lautaselta voi syödä, mutta piikeillä on uhattava toista varmuuden vuoksi.

Ja tuima katse kameraan

Tämän siilineidin tuntomerkkinä on tumma otsaraita.

Kuvanlaatu on varsin huono, mutta tämä oli niin sympaattinen näky että lisään tämänkin. Kuvassa on naapurin sisäkissa, jota näkee ulkona vain valjaissa, ja iso siili, joka käyttäytyi kuin varsinainen viilipytty. Se tepasteli tuohon kissan eteen ja jäi siihen vähäksi aikaa makaamaan. Kissa vain ihmetteli.

Matalana mönkijänä siilillä kuin siilillä on on punkkeja. Tässä video yhdestä, jolla oli kaksi isoa korvan alla.

Siilit eivät ole ainoita eläimiä tällä pihalla. Tämä nuori rusakko on nähtävästi valinnut sen kotipihakseen.

Päivitänpä taas hiukan kuvia ja videoita Urmas-herrasta tänne. Nämä ovat torstailta. Tarjosin vaihteeksi kissan märkäruokaa parina päivänä, ja hyvin kelpasi.

Alimmassa kuvassa Urmas oivaltaa juuri tepastelleensa kymmenen sentin päähän minun kameraa pitelevistä käsistäni. Tästä se kääntyi ja ryntäsi hurjaa kyytiä puskaan piiloon

Murkinointia

Siinä se taas kököttää ja vahtii minua, mokoma.

Tänään taisi siili odotella ruokaansa jo jossakin lähellä kun vein raksuja lautaselle, sillä kun käytyäni sisällä tulin takaisin, sapuskoja pisteltiin poskeen jo hyvällä halulla. Minut huomatessaan pallero vilisti puskaan piileskelemään, mutta minä istahdin odottelemaan, sillä yleensä ruokahalu voittaa nopeasti halun piileskellä mahdollisilta vaaroilta, kun liikettä ei enää ole havaittavissa. Nopeasti se sieltä keinun taa puskaan muodostunutta siilinpolkua pitkin takaisin lyllersikin ja minä istuskelin kuvaamassa sitä ja juttelin sille hetken. Rauhallinen ja hiljainen juttelu ei tunnu siilejä hirveästi haittaavan. Tämä yksilö on aika ihmisarka ja minä istuin aivan vieressä. Tällä kertaa olin myös tarpeeksi lähellä ja vikkelä nappaamaan sen kiinni ja kurkkaamaan mahan alle. Minua kiinnostaa minkä verran kummankin sukupuolen edustajia lähialueella liikkuu, ja onhan silloin toki nimeäminenkin helpompaa kun tietää onko siili Simo vai Sanelma. Saan tosin itsekin kärsiä tästä mielenkiinnosta, koska olen allerginen niin afrikkalaisille kääpiösiileille ym. lemmikkisiileille kuin eurooppalaisille siileillekin, ja saan niistä kosketusihottumaa. Siilit eivät toivoakseni kärsi järkytyksestä kovin paljoa. En pitele niitä kauaa ja kiitän antamalla vielä vähän ekstraa lautaselle, ja samaa siiliä en ala nappailemaan syliin alvariinsa, eiväthän ne mitään lemmikkejä ole. Joka tapauksessa tämä kaveri osoittautui urokseksi. Se onkin ihan kohtalaisen isokokoinen. Viime kesänä ainut urossiili jonka tapasin oli pikkuinen Untamo, kaikki loput olivat naaraita. Tämä ei selvästikään ollut isoksi kasvanut Untamo, sillä kuonon tummat kuviot ovat selvästi erilaiset, joten annoin sille nimeksi Urmas. Kun laskin herran alas, se kökötti pallossa muutaman sekunnin ja pinkaisi sitten puskaan lymyilemään ja minä jätin sen rauhaan. Olihan tuossa varmasti riittävästi jännitystä siilille yhdeksi illaksi.

Video Urmaasta syömässä

No niin, pääsinpä maanantaina vihdoin tarkkailemaan ruokavierasta, kun osuin paikalle samaan aikaan yhdeksältä illalla kamerani kanssa. Tämä vierailija on suurikokoisempi kuin huono-onninen lajitoverinsa, josta kirjoitin viimeksi, enkä ole vielä antanut sille nimeä. Sekin on vaikea sanoa onko se kenties jo joku viime vuodelta tuttu, vaikka kaikki siilit ovat toki hippusen erinäköisiä Pari punkkia näyttäisi olevan tällä silmän ympärillä. Ne ovat ymmärrettävästi yleisiä siileillä.

Ja vielä video piikkipallerosta

En ole onnistunut ensimmäisen ruokintaillan jälkeen näkemään siilejä, mutta kupit ovat tyhjentyneet uskollisesti joka yö. Tänään huomasimme valitettavasti yhden siileistämme kulkeneen tiensä päähän. Se löytyi tieltä kuolleena aivan parin talon päästä pihastamme. Koon perusteella päättelisin että se voi hyvinkin olla toinen edellisen blogipäivitykseni ruokavieraista. Ei sitä lyttyyn ole ajettu, mutta varmasti joku ajoneuvo on sitä tölväissyt, sillä ei nuori ja terve siili noin vain keskelle tietä kuole. Surullinen tapaus, mutta liikenne on tunnetusti siilien suurin tappaja. Eurooppalaisen siilin suojelu ja hoito-kirjan mukaan Saksassa on arveltu liikenteen tappavan vuosittain puoli miljoonaa siiliä. Suomen siilien liikennekuolemien lukumäärästä ei ole tietoa, mutta suurin osa on varmasti nähnyt yliajetun siilin joskus. Eniten vihaksi pistävät ihmiset, jotka tahallisesti ajavat siilien päälle. Näitäkin tapauksia valitettavasti löytyy, eikä pieni piikkiturkki pärjää mitenkään autolle.

Toivoisinkin varovaisuutta liikenteeseen ja yritystä antaa latua niin tietä ylittäville siileille kuin muillekin eläimille kun se suinkin on mahdollista. Joitakin vuosia sitten Suomen Siiliyhdistys myi Älä aja siilin päälle-tarroja. Niiden tämän hetkisestä saatavuudesta en osaa sanoa mitään, mutta asiasta voi varmasti kysellä sähköpostitse, mikäli kiinnostusta löytyy. Tässä on linkki kyseiseen keskusteluun: http://www.suomensiiliyhdistys.fi/forum/index.php?&action=search&loc=1&forum=1&topic=3157&page=63368

Mainittakoon vielä myös se, että vaikka yksi siiliparka henkensä heittikin jo näin varhain kesällä, on ruokakupilla käyty tänäkin iltana. Näillä nurkilla taitaa onneksi olla ihan kohtalainen ja hyvinvoiva siilikanta.

No niin, nyt on taas ravintola auki. Olisin mielelläni aloittanut ruokkimisen jo aiemmin, koska tiedän siilien olleen hereillä jo pidemmän aikaa. Lähistöllä asuvan eläintenystävän kaikissa kolmessa talvipesässä oli talvehdittu ja ne olivat tyhjiä jo viikkoja sitten. Terveydentilani kuitenkin salli siilipuuhailun vasta nyt.

Laitoin ruoat samaan paikkaan keinun kupeeseen kuin viime vuonna. Laitoin aluksi tarjolle liotettuja kissanraksuja ja vettä. Illalla kävin yhdentoista tienoilla kurkistamassa miltä tilanne vaikutti, ja puska tuhisi minulle. Kuppi oli tyhjentynyt raksuista, joten hain pähkinöitä siihen lisäksi ja jäin tarkkailemaan tilannetta. Puskasta ilmestyi kaksi siiliä. Uskoisin että ne saattoivat olla viimekesäisiä poikasia, sillä ainakin toinen oli selkeästi tottumaton ruokintaan. Molemmat olivat varsin arkoja, ja toinen työnsi päätään lautasen alle. Kuvien ottaminen oli hiukan haastavampaa hämärän vuoksi, mutta sain kuin sainkin muutaman kuvan.

Syyskuun lopulla näin vielä ison siilin, joka oli mahdollisesti Sanelma, ja pienemmän siilin kupeilla. Kuppeja suojaava kori täytyi siirtää syrjään, sillä Sanelma oli lihonut niin pulskaan kuntoon ettei pienempi siili mahtunut syömään. Se töni pienempäänsä välillä, joka kyllä hyvin pontevasti tuhisteli varoituksia. Tämän jälkeen olin ulkomailla viikon, ja arvelin tämän kohtaamisen olleen viimeiseni tänä vuonna siilien kanssa. Minä olen pääsääntöisesti Helsingissä ja siili toisensa jälkeen alkoi vetäytyä talvipesäänsä Haminassa. Kuinka ollakaan, toisin kävi.

Olen Helsingissä, ja olin aivan sattumalta tänään kävelyllä haistelemassa syysilmaa. Päätin tehdä vielä pienen lisäkierroksen ja lähdin kävelemään kotini läheistä mäkeä ylös, kun yhtäkkiä huomasin pienen siilin, jota kaksi harakkaa kiusasi. Siili vaikutti jo hiukan kohmeiselta, onhan nyt se aika jolloin siilit vetäytyvät talvipesiinsä, ja harakat nokkivat sitä. Menin äkkiä hätistämään harakat tiehensä ja nostin siilin ylös, vaikka se tietysti yritti kipittää pakoon. Siili vaikutti minusta aika kevyeltä. Siili saisi mielellään painaa 600-700 grammaa selvitäkseen talvihorroksesta, ja tämä yksilö tuntui minusta alle puolen kilon painoiselta. Lisäksi en tahtonut ottaa riskiä että harakat palaisivat ahdistelemaan sitä, joten kun ei muukaan auttanut, laitoin siilin laukkuuni ja vein sen kotiini.

Kotona laitoin siilin laatikkoon, jonka pohjalla oli sanomalehteä. Se ravasi hetken edestakaisin, mutta rauhoittui sitten laatikon nurkkaan. Jätin sen vessaan omaan rauhaansa ja istahdin tietokoneeni äärelle ja etsin Siili kiikarissa-sivuston auttajat-sivun: http://www2.eduskunta.fi/kerhot/luonto/eurosiili/auttajat.htm. Korkeasaareen en saanut yhteyttä, mutta Sari Valtanen vastasi parin yrittämän jälkeen, ja sovimme että hänen miehensä tulee töiden jälkeen katsomaan siiliä ja ottaa sen mukaansa, mikäli on sitä mieltä että se kaipaa hoitopaikkaa. Samaan syssyyn soitin lähistöllä asuvalle sukulaiselleni, joka tuli myöhemmin tuomaan siilille vanhan pyyhkeen, koska minulla ei ollut sille mitään sopivaa. Siilille ruoaksi sopivia asioitakaan minulla ei juuri ollut, joten rikoin sille kananmunan asetille. Suurin osa munasta taisi sotkeutua sen pyyhkeeseen, mutta huomasin että kun se käveli kupin yli ja munaa levisi sanomalehdille, se nuoli sitä ainakin hiukan. Siili oli luullakseni tyttö, ja annoin sille nimeksi Ongelma. Sukulaiseni kun huomautti pelastussiilistä kuultuaan että useimmiten ihmiset, joilla ei ole ongelmia hankkivat niitä itselleen. Ilta kului sitten odotellessa. Ongelma otti aika rauhallisesti laatikossaan ja vaihtoi välillä köllimispaikkaansa. Illemmalla Valtasen mies tuli ja totesi että Ongelma on selkeästi liian pieni selvitäkseen horroksesta. Niinpä minun pelastussiilini lähti pyyhkeineen hänen mukaansa viettääkseen heillä talven. Nyt on ainakin varmaa että yksi siileistäni pärjää talven yli, ellei mitään yllättävää satu. Suurkiitos auttajille!

En ole päivittänyt Siilihavaintoja sitten heinäkuun osittain kiireiden, osittain oman laiskuuteni vuoksi. Nyt opiskeluni on jo alkanut Vantaalla, joten en pääse ruokkimaan siilejä kuin viikonloppuisin. Muut perheenjäsenet kuitenkin jättävät siileille ruokaa kun eivät ole iltavuorossa. Tämä on hyvä, sillä näin elokuussa näkee pikkusiilejä, joiden täytyy saada nopeasti kerättyä painoa talven varalle. Siilin olisi hyvä painaa 600-700 grammaa selvitäkseen talvihorroksesta. Olenkin ajatellut lisätä siilien ruokaan pähkinärouhetta näin loppukesästä.

Elokuun alussa olin ystäväni häissä aivan kotimme naapurissa ja illan hämärtyessä pihalla alkoi näkyä siilejä. Ensin mansikkamaan tienoilla meni kuono maassa Sanelma ja hieman myöhemmin samalla paikalla hääri tämän kesän vieroitettu poikanen. Se oli uros ja nimekseen se sai Untamo. Näin Untamon uudelleen perjantaina, jolloin se oli syömässä pihallamme Sanelman kanssa. Toinenkin poikanen oli pihallamme toisena päivänä. Se oli hiukan Untamoa suurempi naaras, joka kömpi halkojen yli puuliiterissä.  Sille annoin nimeksi Untuva eli Pöywwö. Puuliiterissä sen nenään oli tarttunut hämähäkinseittejä.

Olen huomannut että erityisesti poikasia syliin ottaessa kannattaa olla varovainen. Isommat siilit usein jähmettyvät paikalleen sylissä, mutta erityisesti poikasten reaktiona on lähteä heti liikkeelle, ja ellei ole varovainen poikanen voi tippua. Kaikkien siilien kanssa on toki hyvä noudattaa varovaisuutta. Siili on matala eläin ja metrin pudotus voi vahingoittaa esimerkiksi sen jalkoja. Itse olen ottanut siilejä syliin lähinnä tarkistaakseni niiden sukupuolen.

Untamoa taitaa vähän huolestuttaa sylissä. Ensimmäinen tänä kesänä tapaamani urossiili.

Toinen kuva Untamosta.

Untuva eli Pöywwö. Se muistuttaa aika tavalla Hapsua, on vain pienempi.

Minä tiedän kyllä että olet siinä, Pöywwö tuumaa.

Pöywwö syömässä